Olishan se hienoo jos näin ei ois

M i k s i

You don't have to believe me.

Minä kai ihan oikeasti r a k a s t a n. Miksi? En tiedä oletko edes sen arvoinen. Tai tiedänpä, Et.Silti minä en vain kai osaa päästää irti.Usko pois,minä haluaisin,Todella.Kuinka voikaan ikävöidä niin helvetisti. Ja ihan ilman syytä. Tai en edes enää tiedä. mitä minä todella haluan. Oikeasti.

Ei mua kukaan nää.

Sain juuri vähän kannustusta aloittaa taas.Itseasiassa hyvin paljon.Tästä se taas lähtee.

Ehkä ihanin.

Oota vaan jotain karmeaa tapahtuu.

Tuntuu jotenkin kurjalta.En tiedä miksi.On ollut koko illan vaan sellainen olo.En oikeen tiedä mitä tekisin.Minkään suhteen.Ahdistaa vähän.Tänään satoi taas lisää lunta,minä haluaisin jo kevään.

.

.

It's all chemistry of a car crash

Menin sittenkin käymään ystäväni luona.Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.Ystävien seura piristi paljon.Loppuillasta menin erään toisen luokse.En tiedä mitä oikeastaan tapahtui,mutta tämä päivä (tarkemmin sanottuna ilta) sotki ajatuksiani.Nyt en enää tiedä mitä ajatella.Olen kai jollain tavalla iloinen.Outoa,miten helposti hän sen yhä vieläkin tekee.
Saa minut onnelliseksi.Onko se hyvä asia?
You don't know how hard i've tried to convince myself that i can easily forget

Ja se yksi paskiainen katuu mutta anteeksi ei saa.

Nukuin tänään kamalan pitkään.Tuntuu kuin koko päivä olisi mennyt ihan hukkaan.Äsken ajattelin,että voisin lähteä käymään ystävälläni.Tosin en tiedä jaksanko ollenkaan.Pitäisi vielä siivotakin.
Yöllä näin unta tähdenlennoista.Toivoin sinua. Jopa unissaninkin.En pidä tästä.
Sain myös aamulla viestin,joka sai minut hymyilemään.Outoa.

Luonasi on parempi kuin kuilun reunalla

Yritin peittää arpisia käsivarsiani.
katselit vanhoja jälkiä kysyvä ilme kasvoillasi
silitit vaaleaa arpikudosta
ja kaiken aikaa minä yritin katsoa muualle.
Etkö huomaa,kun lehdet putoavat rakas?
Hengitin raskaasti,sillä syksy muistutti minua aina hänestä.
Ei väliä kuinka monta valoisaa kesäyötä ja talven pakkasta oli kulunut.
Ensimmäisten lehtien menettäessä vihreytensä,minä muistin.
Kylkiluuni tuntuivat puristuvan ympärilleni niin tiukasti,että jopa hengittäminen oli työlästä.
Muistin sanat,jotka muuttivat elämäni sinä syksyisenä iltana.
Ja lauseen,joka pyörii päässäni vieläkin (breathing is the hardest thing i do)
Hiljaisuus välillämme oli kamalaa.Tunsin olevani lasikaapissa.




Joskus merkitsit minulle kaikkea. Nyt,vuotta myöhemmin juttelin kanssasi ohimennen kauppakeskuksessa ja et tiedä minusta enää mitään.Ja minäkin huomaan kysyväni kuka sinä oikeastaan olet?
Sydän hakkaa

Ei saa vaivata ketään.

Aloin miettiä,kuinka olenkin aina ollut niin huono puhumaan omista ongelmistani.Lapsena minulle opetettiin (kyllä,isäni oikeasti opetti) ettei pienistä asioista edes kuulu valittaa saatika puhua. Ja nyt,useita vuosia myöhemmin huomaan,etten osaa puhua isoistakaan.Ihmettelin pitkään miksi en vain kerro ongelmistani ja tunteistani.Äidille,ystäville. Minulla on maailman ihanin ja ymmärtäväisin äiti. Ja ystävät.Silti minä en osaa puhua asioista.Olen aina pitänyt sitä jotenkin kiusallisena. Haluan kai jotenkin pitää yllä harhakuvitelmaa siitä,että minulla on aina kaikki hyvin eivätkä vastoinkäymiset vaivaa minua ollenkaan.Minusta on kamalaa,kun ihmiset saavat tietää jos minulla vaikka on vaikeaa.Nyt olen kai kuitenkin aikeissa puhua eräälle.Tavallaan kaipaan joltakin ymmärrystä ja sitä kuuntelemista.Mutta pelottaa etten osaa puhua ja kertoa silloin kun siihen olisi mahdollisuus.Haluaisin uskaltaa.Se ehkä saisi oloni paremmaksi.Ainakin toivon niin.Tänään erään tilanteen johdosta mieleeni muistui vuoden 2009 kesä.Ja yksi iso asia,josta tietää vain muutama.Jopa siitä tänne kirjoittaminen saa oloni melko inhottavaksi.Jouduin nimittäin hyväksikäytetyksi.Kamalaa oli se,että tämän teki eräs kaverini.En puhunut asiasta melkein kenellekkään.Oikeastaan en haluaisi puhua siitä vieläkään.Ehkä olisi pitänyt avata suunsa silloin aikaisemmin.Kadun hieman etten uskaltanut.

Yksinäinen,päältä jäinen,rakkaudessa kerjäläinen

I'll drink to that.

Aamu on näyttänyt minusta tänään kovin kauniilta.Ajattelin itseasiassa mennä tänään kaupungille.Kävelemään ja ehkä katselemaan vaatteita. Ja ihmisiä.Kaipaan tekemistä unohtaakseni.Uudesta vuodestakin saattaa jopa tulla ihan mukava.Onneksi on ystäviä.He saavat oloni lähes aina paremmaksi ihan vain pienillä teoilla tai sanoilla.

Apulanta - Kolmiolääke

kuvaa fiiliksiä suhteellisen hyvin.

Ujonlainen keijukainen, asioistaan vaitonainen kaukaa kyyneleensä kiertää.

Ehkä ensimmäinen joulu josta en oikeastaan osaa sanoa yhtään mitään.
Olin tänään elokuvissa parin kaverin kanssa.Hetken aikaa osasin taas olla ajattelematta häntä.Kai minä vielä joskus opin unohtamaan.
Muistan kun viime vuonna melkein tähän samaan aikaan pelkäsin muuttuneeni tunteettomaksi ja kylmäksi erään ihmisen takia.Toisinaan pelkään sitä vieläkin.Se tosin tekisi monista asioista yllättävän paljon helpompaa.Viime aikoina minulla on ollut taas kummia tunteita kehoani kohtaan.Olen vuoroin satuttanut sitä ja vuoroin miettinyt miksi teen niin.Onko mieleni todella niin hauras,osaanko purkaa ongelmiani vain tekemällä itse oloni vielä pahemmaksi.Tosin yksi asia ei täsmää,oloni ei oikeastaan tule siitä pahemmaksi.Se paranee.Ehkä juuri se kertoo jotain hälyyttävää.En minä tätä valinnut.Se vain tuli.Kesällä oli maailman onnellisin,kun luulin päässeeni eroon siitä.Ja kai minä hetkeksi pääsinkin.Silti kamalaa ajatella,että vain yksi pudotus (tällä kertaa hän) riittää käynnistämään näitä ajatuksia päässäni.
Haluaisin äkkilähdön jonnekin.Haluaisin päästä unohtamaan.K a i k e n.

Kirjoitit kirjeisiin: "Maailma soi,mä lähden kun jäädä en voi."

Loppujen lopuksi,kukaan meistä ei ole korvaamaton.

..ja lukiessani viestejä sinulta oli hetken aikaa onnellinen.

Jatkuvasti minä olen vain yrittänyt unohtaa.
Sinut
meidät
kaiken.
Nyt ymmärrän vian olevan minussa.Minä en osaa enkä halua unohtaa.En ymmärrä miksi minun pitäisi unohtaa.Minulla oli kanssasi ihanaa.Aluksi kun me päädyimme kahdelle samalle kurssille ja aloimme jutella enemmän,opin pitämään sinusta hyvin paljon ystävänä.Ajan myötä aloin kuitenkin ymmärtää,että tässä oli kyse jostain isommasta.Yksi hymy sinulta riitti pelastamaan koko päiväni.(riittää yhä.) Ihastuin korviani myöten,vaikka olin luullut etten enää kykenisi kiintymään kehenkään.Olihan takanani useita pettymyksiä ja sydänsuruja.Olin silti varma,että sinä olisit erilainen kuin aikaisemmat.Minä todella halusin luottaa.Päätin jonkin ajan kuluttua rohkaistua ja kertoa sinulle.Tosin tein sen harvinaisen säälittävällä tekstiviestillä.Ja silti,jotenkin ihmeellisesti kaikki menikin hyvin.Meille alkoi sitten tulla niin sanotusti juttua.Kokoajan minä vakuuttelin itselleni,että sinä et ole kuten ne muut.Ja minä aloin olla pelottavan ihastunut.En halua sanoa rakastunut,sillä se on liian suuri sana sanottavaksi.Tai ehkä jopa liian suuri kirjoitettavaksi.Kanssasi oleminen sai minut unohtamaan kaikki ongelmani hetkeksi.En ajatellut jatkuvasti laihduttamista ja sitä miltä näytän.Lisäksi epävarma oloni tuntui kadonneen täydellisesti.Sinun kanssasi kaikki oli hauskaa ja helppoa.Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla oli turvallinen olo.Nyt sitä aikaa ajatellessani tulen surulliseksi ja sormenpääni kylmenevät entisestään.Sinä olit aina niin lämmin.Ja en halua edes ajatella sitä,kuinka outoa ja yksinäistä on mennä nukkumaan.Vieressäsi oli ihanaa nukkua.Turvallista.Nyt tiedän,että valojen sammuttua minä saatan vain maata sängyssäni aamuun asti nukkumatta.Minä ihan oikeasti ajattelen tätä asiaa.Ajattelen liikaa.Silti en voi sille mitään.Oikeastaan toivon kai vieläkin kokoajan meidän palaavan yhteen.En ymmärrä miksi teeskentelit.Se kai satutti eniten.Kaikki mihin olin uskonut olikin yhtäkkiä kadonnut.
Nyt yritän pakottaa itseni unohtamaan.Sen mitä teit.K a i k e n.
 Haluaisin tietää ajatteletko sinä ikinä minua,meitä.

En minä oikeasti edes halua unohtaa.Kun suutelimme ensimmäisen kerran tunsin lentäväni.Ja antaisin mitä vaan saadakseni kokea sen uudestaan.

Here comes the anxiety.

Joulu.Ei tämäkään oikeen enää tunnu miltään joululta.Ei samalta kuin joskus pienenä.Nyt on vaan enemmän hermostuneisuutta ja ahdistumisia.Nykyään kun mummo kutsuu luoksensa kylään,ahdistun valtavasti. Ja miksi,koska minun täytyy syödä jouluruokaa.Kaikki ruoka on viimeaikoina saanut oloni epämukavaksi.En halua syödä.En osaa.Enkä minä oikeastaan haluakaan osata.En voi sietää sitä kun ihmiset tyrkyttävät ruokaa ja tuntuvat tarkkailevan joka suupalaa.Tekisi mieli juosta ulos,pois tästä ällöttävän lämpimästä ja pehmeästä joulun ilmapiiristä ja huutaa.Odotan sitäpaitsi jatkuvasti,että saisin puhua sinun kanssasi.Ja en voi muuta kuin toivoa,että ymmärrät.Minulla on niin ikävä että sattuu.

Just your skin against the window

Ja minä niin vihaan tätäkin. En onneksi ole oksentanut ainakaan vähään aikaan. Ja jotenkin ahdistaa myöntää tätä itselleen vaikka sitä onkin jatkunut jo pari vuotta.Hassua,että tästä tietävät ihmiset voi laskea yhden käden sormilla.

And why can't you just hold me

Koko viikko ja kaikki sitä aikaisemmatkin päivät ovat kuluneet kummallisessa väsymyksen usvassa. Minä en vain yksinkertaisesti jaksa. Mitään. Vähiten itseäni. Yritän jatkuvasti keksiä asioita,joita voisin tehdä. Ja teen sitä lähinnä jottei minun tarvisi kohdata sitä pahinta. Omia ajatuksiani. Ajattelen ja haaveilen liikaa,mutta kun en minä oikeen osaa sitä lopettaakkaan. Ja en voi muuta kuin kysellä itseltäni,miksi minä en osaa päästä yli. Vaikka minua olisikin kohdeltu miten huonosti tahansa,silti ikävöin.Typerä ihminen.Vihaan itseäni.Oikeasti.
En haluaisi mennä nukkumaan. En enää osaa edes nukkua ja se raastaa hermojani.Voisin vaikka tulla hulluksi. Ehkä sitten jaksaisin paremmin itseänikin. Hyvin usein mietin,mitä päässäni liikkuu. Sinä voisit sanoa mitä tahansa ilkeää ja minä en suuttuisi tai valittaisi. Niin tyhmä minä toisinaan (aina) olen.
Istun sängynlaidalla ja pelkään ettei minua olekaan.
Olisi yllättävän helppoa kadota. Jättäisi vastaamatta viesteihin ja soittoihin. (ihan kuin saisin niitä muutenkaan)
Huomaisiko kukaan edes lopulta?
Build a wall of books between us in our bed.
Minulla on ikävä sinun  vieressäsi nukkumista.

Älä näe mitään.

Tämä alkaa mennä älyttömäksi. Haluan nähdä erään ihmisen ja keskustella hänen kanssaan. Ainoa hetki,jolloin en ajattele häntä on nukkuessa. Ja unta minä en ole saanut viikkoihin.Alan olla todella väsynyt. Väsynyt ehkä eniten itseeni. Painonpudotus alkaa taas saada hieman sairaita piirteitä. Miten ihminen voikin ihannoida hoikkaa vartaloa niin paljon,että täytyy kuihduttaa itseään olemattomiin?

Mitä sulle keksis kun kaikki masentaa?

Olen ollut hieman laiska päivittämään. Seurustelusuhteeni on nyt sitten kariutunut. En oikeastaan edes tiedä miksi. Ehkäpä syynä oli vain kaksi väärää ihmistä väärään aikaan. Haluaisin tavallaan ajatella tätä uutena alkuna. Silti olo on jatkuvasti jotenkin voimaton. Minä melkein annoin itseni rakastua.

Minä seurustelen.
Outoa.

Kukaan ei voi enää viedä minusta värejä

mutta syksy tuntuu vievän minusta voimat täysin.En millään jaksaisi seistä omin jaloin ja minua paleltaa.
Silti kaiken tämän syksyn harmauden keskellä olen onnellinen,koska minulla on kuitenkin sinut.

Eilen

oli suloista.

Piiloudun sinulta.

Jätän niin paljon asioita kertomatta eikä kukaan näe ajatuksiani.
Joskus toivon löytäväni ihmisen,jolle voisin oikeasti kertoa ihan kaiken itsestäni.
Sen,että pelkään suunnattomasti yksin jäämistä ja kuolemaa, ja että minulla on kamala ikävä isääni. Haluaisin puhua myös ongelmastani,joka on roikkunut mukanani melkein kaksi vuotta.En uskalla myöntää sitä ääneen edes yksin.En halua uskoa.
Kumpa joku jaksaisi kuunnella tarinan jokaisesta arvestani ja siitä miksi ne peittävät minua.
Isä soitti meille usein ultra bra:ta kun olimme pieniä. Siksi minä salaa rakastan kuunnella sitä nykyään.
Haluaisin nukahtaa jonkun valvoessa vierelläni,koska silloin nukkuminen on turvallista. Vihaan yksin nukahtamista. Se on vaikeaa. Nyt minulla on ihminen,joka voisi olla minun pelastukseni. Haluan silti ensin tutustua häneen. Enkä oikeastaan tiedä,onko hän minun enkelini.Toivottavasti. Entiseni kertoi tänään minulle jotain,mikä olisi vuosi sitten saanut minut hyppimään riemusta mutta tänään se ei tuntunut oikeastaan miltään. Aloin miettiä koska minusta tuli tällainen.Kauan halusin olla meistä se tunteeton,joka ei välitä.Ja nyt minä varmaankin olen. Se tuntuu oudolta.

call it off

Pakopaikkani suunnittelu tekee minut erittäin onnelliseksi.
Enää vähän aikaa muuttoon ja pitäisi pakata. Tuntuu silti oudolta jättää nykyinen huoneeni,kotini.
En tiedä totunko ikinä kaupungin vilinään ja siihen,että en voi enää katsella sumuisia viljapeltoja aamuisin.
Ja tähdet,niitä tulen myös kaipaamaan. Kaupungin öinen tähtitaivas ei ole mitään tähän verrattuna.Eihän kaupungissa edes näe tähtiä kunnolla. keittiömme seinät,joille on kuiskattu niin monia salaisuuksia,huoneeni,joka on nähnyt niin monet itkuni. Maalasin huoneeni itse. Ja oikeastaan rakastan huonettani. Pian täytyy kuitenkin ottaa valokuvat seiniltä,pakata vaatteet laatikoihin. Huoneestani tulee jonkun muun turvapaikka.

..antaisit vajota pohjaan,anna mun vajota pohjaan.

Ensirakkauteni jätettyä minut puhuin eniten vihaamalleni ihmiselle tunteistani
Ja katsellessani marraskuun uuvuttamien ihmisten kasvoja tunsin sydämeni käpertyvän entistä pienemmäksi
Kotona nukuin tuntikausia pienessä nojatuolissani ja laskin hyviä päiviä joita meillä on ollut
pääsin laskuissani viiteen.

Eilen oli kummallinen päivä.
Olin hirveän onnellinen,mutta illalla itkin valtavasti. Enkä edes oikeastaan tiedä miksi.

I know that you make my dreams come true.

We were exploding anyway.

En ole kertonut sinulle kaikkea itsestäni. Minulla on salaisuuksia, joita kukaan ei tule koskaan kuulemaan. Et edes sinä. Haluan silti,että tämä menee hyvin. Ole kiltti ja anna sen mennä hyvin.
Eihän se ole paljoa pyydetty.
Tänään satoi ensilumi, joka ei kuitenkaan jäänyt maahan.
Olen kaivannut puhdasta lunta peittämään alleen kaiken kamalan. Salaisuudet,epämiellyttävät tunteet,kuolleet lehdet.
(joskus toivon sen peittävän minutkin)
Talvisin käteni ja varpaani ovat tavallistakin kylmemmät,vaikka ovathan ne kesälläkin.
Talvi on kauniin värinen.
Minun uudesta huoneestani tulee valkoinen. Hankin sinne valkoisen lintuhäkin. Rakennan huoneesta turvapaikan,jonne vain minä pääsen. Siitä tulee minun pakokeinoni. Ja kun pakkasta on liikaa,ja ikkunaruutuihinkin on liian kylmä piirtää,minä taittelen paperilintuja eikä kukaan löydä minua.

Katso linnut, ne eivät ole hyvin.

Inhottava sää. Ja motivaatiokin aikalailla nollaluokkaa.

(onneksi minulla on kontrolli,pakokeino)


Varpaita palelee jo nyt, vaikka olenkin sisällä.

I'm alive

Tulin kovin onnelliseksi kun sinä löysit tiesi elämääni.
Nyt minä toivon,että myös pysyisit osana sitä.
Me voisimme olla niin paljon enemmänkin.
(ja ehkä vielä joskus olemme)

Ihanaa huomata,kuinka tästä syksystä on tulossa erityisen kaunis.

Päivä oli erittäin mukava ja minä olen ihastunut. Eihän tässä näin pitänyt käydä.Luulin aina olevani se,joka pärjää yksin eikä tarvitse ketään lähelleen. Silti nyt toivon, että saisin hänet.

Haluaisin kuvailemaan, mutta ei ole kameraa. Kaiken tämän onnellisuuden keskellä ajattelen silti, miksi se on minussa?
Miksi minun mielessäni ja kehonkuvassani on jotakin vikaa?

Toivon ettei alkais sataa taas kesken kaiken.

Päivä on ainakin tähän asti näyttänyt ällistyttävän harmaalta.
Pian sataa jo varmasti lunta.
Ihmisetkään eivät enää masennu harmaan syksyn vuoksi.
(ja minä vain odotan,että näkisin sinut)

Rakastan kylmiä sormenpäitäni.

Uskomatonta, kuinka kaikki alkoi vain siitä yhdestä kerrasta.
Nyt lopettaminen tuntuu jo mahdottomalta. (enkä edes haluaisi)

Pidän hänen hymystään.

I'll use that voice that you find annoyin'

Tämä päivä on ollut kaiken kaikkiaan erittäin väsyttävä.Vihaan lähestyvää maanantaita,mutta rakastan silti toistuvia rutiineja.

Ja vaikka me puhutaan kaikesta jätän sen sanomatta

harmi ettei tässä pelissä ole voittajaa.
Ainoastaan yksi häviäjä

minä.

Rintalastan alla murtuu rytmi

Tiedätkö sen tunteen,kun ystävät tietävät liikaa?
Pahinta on ajatus siitä,että joku kuulee ja ikävät salaisuudet paljastuvat.
Silti samalla ahdistus on niin suuri etten enää edes välitä.

Pahimpia on aamut

Taas yksi niistä päivistä,joina silmäni täyttyvät ikävästä.
Pieniä paperiviiltoja sormenpäihini,etten voisi enää kirjoittaa sinulle.
Kuinka täällä voi olla niin hiljaista kun kaikki huutavat?

Tuli vakava syksy ja toinenkin, Minä väsyin hieman ja paljon unohdin.

Istun sängynlaidalla ja pelkään ettei minua olekaan.

Welcome to nobody cares. Population 6.8 billion

Puhuimme illalla tunnin puhelimessa ja ensimmäistä kertaa hiljaisuudet eivät tuntuneet kiusallisilta.
Nauroit,varoen silti paljastamasta liikaa itsestäsi.


Syksyn saapuessa me makasimme huoneeni pölyisellä lattialla ja itkimme,sillä tiesimme ettei meistä voisi koskaan tulla mitään.


I loved US.

Sinun lähdettyäsi minun sisimpäni jäätyi.
Sydän lakkasi pumppaamasta lämmintä verta kylmenneisiin raajoihini.
Silmät kuin lasia, tyhjät ja ilmeettömät.
Rakas, missä taivas oikeastaan on?
Makasin lattialla tuntikausia pölyn hitaasti peittäessä minua
ja tiistaina huomasin hehkulamppuni sammuneen.
Pimeyden laskiessa tunsin oloni jollain hyvin oudolla tavalla turvalliseksi.
Pimeys kietoi minut sisälleen. Tunsin olevani kotona.
Näin minä lopulta kadotin itseni.

Minä kirjoitin kauniita runoja toivoen,että pitäisit niistä ja ne saisivat sinut hymyilemään.
Tai ainakin minä yritin. Kuitenkin syksyn tultua sä lähdit.
Minä jäin yksin,mutta tällä kertaa se ei tuntunut pahalta.Sain olla vapaa.
En koskaan halunnut olla kenenkään omaisuutta.
Halusin vain pitää hauskaa,vaikka usein hauskuus tarkoittikin minulle liikaa alkoholia,naurua ja itkua.
Tosin enää en oikeastaan itke.
Ehkä en enää ole oma itseni.
Enkä  koskaan arvannut,että minä olisin meistä se, joka on sekaisin ja hukkuu epävarmuuteen.

It's not me, it can't be


It's not you, I can't do

What I do if it's you

This is not happening



Don't touch her there

She told it

She remembers how it was