Ehkä ensimmäinen joulu josta en oikeastaan osaa sanoa yhtään mitään.Olin tänään elokuvissa parin kaverin kanssa.Hetken aikaa osasin taas olla ajattelematta häntä.Kai minä vielä joskus opin unohtamaan.
Muistan kun viime vuonna melkein tähän samaan aikaan pelkäsin muuttuneeni tunteettomaksi ja kylmäksi erään ihmisen takia.Toisinaan pelkään sitä vieläkin.Se tosin tekisi monista asioista yllättävän paljon helpompaa.Viime aikoina minulla on ollut taas kummia tunteita kehoani kohtaan.Olen vuoroin satuttanut sitä ja vuoroin miettinyt miksi teen niin.Onko mieleni todella niin hauras,osaanko purkaa ongelmiani vain tekemällä itse oloni vielä pahemmaksi.Tosin yksi asia ei täsmää,oloni ei oikeastaan tule siitä pahemmaksi.Se paranee.Ehkä juuri se kertoo jotain hälyyttävää.En minä tätä valinnut.Se vain tuli.Kesällä oli maailman onnellisin,kun luulin päässeeni eroon siitä.Ja kai minä hetkeksi pääsinkin.Silti kamalaa ajatella,että vain yksi pudotus (tällä kertaa hän) riittää käynnistämään näitä ajatuksia päässäni.
Haluaisin äkkilähdön jonnekin.Haluaisin päästä unohtamaan.K a i k e n.
Kirjoitit kirjeisiin: "Maailma soi,mä lähden kun jäädä en voi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti