And why can't you just hold me

Koko viikko ja kaikki sitä aikaisemmatkin päivät ovat kuluneet kummallisessa väsymyksen usvassa. Minä en vain yksinkertaisesti jaksa. Mitään. Vähiten itseäni. Yritän jatkuvasti keksiä asioita,joita voisin tehdä. Ja teen sitä lähinnä jottei minun tarvisi kohdata sitä pahinta. Omia ajatuksiani. Ajattelen ja haaveilen liikaa,mutta kun en minä oikeen osaa sitä lopettaakkaan. Ja en voi muuta kuin kysellä itseltäni,miksi minä en osaa päästä yli. Vaikka minua olisikin kohdeltu miten huonosti tahansa,silti ikävöin.Typerä ihminen.Vihaan itseäni.Oikeasti.
En haluaisi mennä nukkumaan. En enää osaa edes nukkua ja se raastaa hermojani.Voisin vaikka tulla hulluksi. Ehkä sitten jaksaisin paremmin itseänikin. Hyvin usein mietin,mitä päässäni liikkuu. Sinä voisit sanoa mitä tahansa ilkeää ja minä en suuttuisi tai valittaisi. Niin tyhmä minä toisinaan (aina) olen.
Istun sängynlaidalla ja pelkään ettei minua olekaan.
Olisi yllättävän helppoa kadota. Jättäisi vastaamatta viesteihin ja soittoihin. (ihan kuin saisin niitä muutenkaan)
Huomaisiko kukaan edes lopulta?
Build a wall of books between us in our bed.
Minulla on ikävä sinun  vieressäsi nukkumista.