Sanot että sä et kuolemaa pelkää.

Kuuntele kuinka sieluni laulaa, outoja musisoi

Joka aamu jonka minä kykenen olemaan tekemättä sitä on askel kohti parempaa.
Tai niin minä toivoisin.
Jatkuvasti minä pakenen.
Ikävää.
Ja jotenkin minä arvasin,että se oli aivan liian täydellistä.
Minua pelottaa enemmän kuin koskaan.
Jos tämä onkin minun viimeinen kesäni.

Me elämme viimeistä kesää.

Ja vaikka ympärilläni on ihania ihmisiä,kaipaan sen kaikista mahdottomimman luokse.

Olen taitava luomaan kulissia ympärilleni.

Onnellisuutta.

Vihaan sitä,mikä minusta on tullut.
Enkä minä voi unohtaa.

Vie minut takaisin lapsuuden ensilumiin

En enää pääse minnekkään pakoon omia ajatuksiani.
Suutelen vääriä ihmisiä tuntematta mitään muuta, kuin ikävää hänen luokseen.
Minä revin piirrustuksia ja kirjeitä.
Ympärillä huutoa ja hapuilevia käsiä,
ja silti minä etsin sinua kaikkialta,ihmisten seasta,vastaantulevista kasvoista.
Juoksen päivien läpi ja toivon voivani unohtaa,pelkään kuolevani tähän tunteeseen kurkussa.
Luen liikaa kirjoja  (vääränlaisia kirjoja)
Maalaan,piirrän ja kirjoitan sieluani paperille,kankaille,väsyneisiin ranteisiin.
Ja minä en koskaan saa olla väsynyt.
Minun täytyy valvoa,saada asioita aikaan (niin kovin turhia ilman sinua)
Suihkussa minä hoen itselleni,että kaikki on loistavasti.
Ulkona aurinko,mutta sisällä sade ei vain lakkaa.
Ja minä haluan aina valua pois sateen mukana.