Olishan se hienoo jos näin ei ois

M i k s i

You don't have to believe me.

Minä kai ihan oikeasti r a k a s t a n. Miksi? En tiedä oletko edes sen arvoinen. Tai tiedänpä, Et.Silti minä en vain kai osaa päästää irti.Usko pois,minä haluaisin,Todella.Kuinka voikaan ikävöidä niin helvetisti. Ja ihan ilman syytä. Tai en edes enää tiedä. mitä minä todella haluan. Oikeasti.

Ei mua kukaan nää.

Sain juuri vähän kannustusta aloittaa taas.Itseasiassa hyvin paljon.Tästä se taas lähtee.

Ehkä ihanin.

Oota vaan jotain karmeaa tapahtuu.

Tuntuu jotenkin kurjalta.En tiedä miksi.On ollut koko illan vaan sellainen olo.En oikeen tiedä mitä tekisin.Minkään suhteen.Ahdistaa vähän.Tänään satoi taas lisää lunta,minä haluaisin jo kevään.

.

.

It's all chemistry of a car crash

Menin sittenkin käymään ystäväni luona.Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.Ystävien seura piristi paljon.Loppuillasta menin erään toisen luokse.En tiedä mitä oikeastaan tapahtui,mutta tämä päivä (tarkemmin sanottuna ilta) sotki ajatuksiani.Nyt en enää tiedä mitä ajatella.Olen kai jollain tavalla iloinen.Outoa,miten helposti hän sen yhä vieläkin tekee.
Saa minut onnelliseksi.Onko se hyvä asia?
You don't know how hard i've tried to convince myself that i can easily forget

Ja se yksi paskiainen katuu mutta anteeksi ei saa.

Nukuin tänään kamalan pitkään.Tuntuu kuin koko päivä olisi mennyt ihan hukkaan.Äsken ajattelin,että voisin lähteä käymään ystävälläni.Tosin en tiedä jaksanko ollenkaan.Pitäisi vielä siivotakin.
Yöllä näin unta tähdenlennoista.Toivoin sinua. Jopa unissaninkin.En pidä tästä.
Sain myös aamulla viestin,joka sai minut hymyilemään.Outoa.

Luonasi on parempi kuin kuilun reunalla

Yritin peittää arpisia käsivarsiani.
katselit vanhoja jälkiä kysyvä ilme kasvoillasi
silitit vaaleaa arpikudosta
ja kaiken aikaa minä yritin katsoa muualle.
Etkö huomaa,kun lehdet putoavat rakas?
Hengitin raskaasti,sillä syksy muistutti minua aina hänestä.
Ei väliä kuinka monta valoisaa kesäyötä ja talven pakkasta oli kulunut.
Ensimmäisten lehtien menettäessä vihreytensä,minä muistin.
Kylkiluuni tuntuivat puristuvan ympärilleni niin tiukasti,että jopa hengittäminen oli työlästä.
Muistin sanat,jotka muuttivat elämäni sinä syksyisenä iltana.
Ja lauseen,joka pyörii päässäni vieläkin (breathing is the hardest thing i do)
Hiljaisuus välillämme oli kamalaa.Tunsin olevani lasikaapissa.




Joskus merkitsit minulle kaikkea. Nyt,vuotta myöhemmin juttelin kanssasi ohimennen kauppakeskuksessa ja et tiedä minusta enää mitään.Ja minäkin huomaan kysyväni kuka sinä oikeastaan olet?
Sydän hakkaa

Ei saa vaivata ketään.

Aloin miettiä,kuinka olenkin aina ollut niin huono puhumaan omista ongelmistani.Lapsena minulle opetettiin (kyllä,isäni oikeasti opetti) ettei pienistä asioista edes kuulu valittaa saatika puhua. Ja nyt,useita vuosia myöhemmin huomaan,etten osaa puhua isoistakaan.Ihmettelin pitkään miksi en vain kerro ongelmistani ja tunteistani.Äidille,ystäville. Minulla on maailman ihanin ja ymmärtäväisin äiti. Ja ystävät.Silti minä en osaa puhua asioista.Olen aina pitänyt sitä jotenkin kiusallisena. Haluan kai jotenkin pitää yllä harhakuvitelmaa siitä,että minulla on aina kaikki hyvin eivätkä vastoinkäymiset vaivaa minua ollenkaan.Minusta on kamalaa,kun ihmiset saavat tietää jos minulla vaikka on vaikeaa.Nyt olen kai kuitenkin aikeissa puhua eräälle.Tavallaan kaipaan joltakin ymmärrystä ja sitä kuuntelemista.Mutta pelottaa etten osaa puhua ja kertoa silloin kun siihen olisi mahdollisuus.Haluaisin uskaltaa.Se ehkä saisi oloni paremmaksi.Ainakin toivon niin.Tänään erään tilanteen johdosta mieleeni muistui vuoden 2009 kesä.Ja yksi iso asia,josta tietää vain muutama.Jopa siitä tänne kirjoittaminen saa oloni melko inhottavaksi.Jouduin nimittäin hyväksikäytetyksi.Kamalaa oli se,että tämän teki eräs kaverini.En puhunut asiasta melkein kenellekkään.Oikeastaan en haluaisi puhua siitä vieläkään.Ehkä olisi pitänyt avata suunsa silloin aikaisemmin.Kadun hieman etten uskaltanut.

Yksinäinen,päältä jäinen,rakkaudessa kerjäläinen

I'll drink to that.

Aamu on näyttänyt minusta tänään kovin kauniilta.Ajattelin itseasiassa mennä tänään kaupungille.Kävelemään ja ehkä katselemaan vaatteita. Ja ihmisiä.Kaipaan tekemistä unohtaakseni.Uudesta vuodestakin saattaa jopa tulla ihan mukava.Onneksi on ystäviä.He saavat oloni lähes aina paremmaksi ihan vain pienillä teoilla tai sanoilla.

Apulanta - Kolmiolääke

kuvaa fiiliksiä suhteellisen hyvin.

Ujonlainen keijukainen, asioistaan vaitonainen kaukaa kyyneleensä kiertää.

Ehkä ensimmäinen joulu josta en oikeastaan osaa sanoa yhtään mitään.
Olin tänään elokuvissa parin kaverin kanssa.Hetken aikaa osasin taas olla ajattelematta häntä.Kai minä vielä joskus opin unohtamaan.
Muistan kun viime vuonna melkein tähän samaan aikaan pelkäsin muuttuneeni tunteettomaksi ja kylmäksi erään ihmisen takia.Toisinaan pelkään sitä vieläkin.Se tosin tekisi monista asioista yllättävän paljon helpompaa.Viime aikoina minulla on ollut taas kummia tunteita kehoani kohtaan.Olen vuoroin satuttanut sitä ja vuoroin miettinyt miksi teen niin.Onko mieleni todella niin hauras,osaanko purkaa ongelmiani vain tekemällä itse oloni vielä pahemmaksi.Tosin yksi asia ei täsmää,oloni ei oikeastaan tule siitä pahemmaksi.Se paranee.Ehkä juuri se kertoo jotain hälyyttävää.En minä tätä valinnut.Se vain tuli.Kesällä oli maailman onnellisin,kun luulin päässeeni eroon siitä.Ja kai minä hetkeksi pääsinkin.Silti kamalaa ajatella,että vain yksi pudotus (tällä kertaa hän) riittää käynnistämään näitä ajatuksia päässäni.
Haluaisin äkkilähdön jonnekin.Haluaisin päästä unohtamaan.K a i k e n.

Kirjoitit kirjeisiin: "Maailma soi,mä lähden kun jäädä en voi."

Loppujen lopuksi,kukaan meistä ei ole korvaamaton.

..ja lukiessani viestejä sinulta oli hetken aikaa onnellinen.

Jatkuvasti minä olen vain yrittänyt unohtaa.
Sinut
meidät
kaiken.
Nyt ymmärrän vian olevan minussa.Minä en osaa enkä halua unohtaa.En ymmärrä miksi minun pitäisi unohtaa.Minulla oli kanssasi ihanaa.Aluksi kun me päädyimme kahdelle samalle kurssille ja aloimme jutella enemmän,opin pitämään sinusta hyvin paljon ystävänä.Ajan myötä aloin kuitenkin ymmärtää,että tässä oli kyse jostain isommasta.Yksi hymy sinulta riitti pelastamaan koko päiväni.(riittää yhä.) Ihastuin korviani myöten,vaikka olin luullut etten enää kykenisi kiintymään kehenkään.Olihan takanani useita pettymyksiä ja sydänsuruja.Olin silti varma,että sinä olisit erilainen kuin aikaisemmat.Minä todella halusin luottaa.Päätin jonkin ajan kuluttua rohkaistua ja kertoa sinulle.Tosin tein sen harvinaisen säälittävällä tekstiviestillä.Ja silti,jotenkin ihmeellisesti kaikki menikin hyvin.Meille alkoi sitten tulla niin sanotusti juttua.Kokoajan minä vakuuttelin itselleni,että sinä et ole kuten ne muut.Ja minä aloin olla pelottavan ihastunut.En halua sanoa rakastunut,sillä se on liian suuri sana sanottavaksi.Tai ehkä jopa liian suuri kirjoitettavaksi.Kanssasi oleminen sai minut unohtamaan kaikki ongelmani hetkeksi.En ajatellut jatkuvasti laihduttamista ja sitä miltä näytän.Lisäksi epävarma oloni tuntui kadonneen täydellisesti.Sinun kanssasi kaikki oli hauskaa ja helppoa.Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minulla oli turvallinen olo.Nyt sitä aikaa ajatellessani tulen surulliseksi ja sormenpääni kylmenevät entisestään.Sinä olit aina niin lämmin.Ja en halua edes ajatella sitä,kuinka outoa ja yksinäistä on mennä nukkumaan.Vieressäsi oli ihanaa nukkua.Turvallista.Nyt tiedän,että valojen sammuttua minä saatan vain maata sängyssäni aamuun asti nukkumatta.Minä ihan oikeasti ajattelen tätä asiaa.Ajattelen liikaa.Silti en voi sille mitään.Oikeastaan toivon kai vieläkin kokoajan meidän palaavan yhteen.En ymmärrä miksi teeskentelit.Se kai satutti eniten.Kaikki mihin olin uskonut olikin yhtäkkiä kadonnut.
Nyt yritän pakottaa itseni unohtamaan.Sen mitä teit.K a i k e n.
 Haluaisin tietää ajatteletko sinä ikinä minua,meitä.

En minä oikeasti edes halua unohtaa.Kun suutelimme ensimmäisen kerran tunsin lentäväni.Ja antaisin mitä vaan saadakseni kokea sen uudestaan.

Here comes the anxiety.

Joulu.Ei tämäkään oikeen enää tunnu miltään joululta.Ei samalta kuin joskus pienenä.Nyt on vaan enemmän hermostuneisuutta ja ahdistumisia.Nykyään kun mummo kutsuu luoksensa kylään,ahdistun valtavasti. Ja miksi,koska minun täytyy syödä jouluruokaa.Kaikki ruoka on viimeaikoina saanut oloni epämukavaksi.En halua syödä.En osaa.Enkä minä oikeastaan haluakaan osata.En voi sietää sitä kun ihmiset tyrkyttävät ruokaa ja tuntuvat tarkkailevan joka suupalaa.Tekisi mieli juosta ulos,pois tästä ällöttävän lämpimästä ja pehmeästä joulun ilmapiiristä ja huutaa.Odotan sitäpaitsi jatkuvasti,että saisin puhua sinun kanssasi.Ja en voi muuta kuin toivoa,että ymmärrät.Minulla on niin ikävä että sattuu.

Just your skin against the window

Ja minä niin vihaan tätäkin. En onneksi ole oksentanut ainakaan vähään aikaan. Ja jotenkin ahdistaa myöntää tätä itselleen vaikka sitä onkin jatkunut jo pari vuotta.Hassua,että tästä tietävät ihmiset voi laskea yhden käden sormilla.

And why can't you just hold me

Koko viikko ja kaikki sitä aikaisemmatkin päivät ovat kuluneet kummallisessa väsymyksen usvassa. Minä en vain yksinkertaisesti jaksa. Mitään. Vähiten itseäni. Yritän jatkuvasti keksiä asioita,joita voisin tehdä. Ja teen sitä lähinnä jottei minun tarvisi kohdata sitä pahinta. Omia ajatuksiani. Ajattelen ja haaveilen liikaa,mutta kun en minä oikeen osaa sitä lopettaakkaan. Ja en voi muuta kuin kysellä itseltäni,miksi minä en osaa päästä yli. Vaikka minua olisikin kohdeltu miten huonosti tahansa,silti ikävöin.Typerä ihminen.Vihaan itseäni.Oikeasti.
En haluaisi mennä nukkumaan. En enää osaa edes nukkua ja se raastaa hermojani.Voisin vaikka tulla hulluksi. Ehkä sitten jaksaisin paremmin itseänikin. Hyvin usein mietin,mitä päässäni liikkuu. Sinä voisit sanoa mitä tahansa ilkeää ja minä en suuttuisi tai valittaisi. Niin tyhmä minä toisinaan (aina) olen.
Istun sängynlaidalla ja pelkään ettei minua olekaan.
Olisi yllättävän helppoa kadota. Jättäisi vastaamatta viesteihin ja soittoihin. (ihan kuin saisin niitä muutenkaan)
Huomaisiko kukaan edes lopulta?
Build a wall of books between us in our bed.
Minulla on ikävä sinun  vieressäsi nukkumista.

Älä näe mitään.

Tämä alkaa mennä älyttömäksi. Haluan nähdä erään ihmisen ja keskustella hänen kanssaan. Ainoa hetki,jolloin en ajattele häntä on nukkuessa. Ja unta minä en ole saanut viikkoihin.Alan olla todella väsynyt. Väsynyt ehkä eniten itseeni. Painonpudotus alkaa taas saada hieman sairaita piirteitä. Miten ihminen voikin ihannoida hoikkaa vartaloa niin paljon,että täytyy kuihduttaa itseään olemattomiin?

Mitä sulle keksis kun kaikki masentaa?

Olen ollut hieman laiska päivittämään. Seurustelusuhteeni on nyt sitten kariutunut. En oikeastaan edes tiedä miksi. Ehkäpä syynä oli vain kaksi väärää ihmistä väärään aikaan. Haluaisin tavallaan ajatella tätä uutena alkuna. Silti olo on jatkuvasti jotenkin voimaton. Minä melkein annoin itseni rakastua.