Haluaisin sulautua taustaan,jottei kukaan näkisi.
Kukaan ei saa nähdä minua.
Ja viikkoja sitten minä päätin kävellä suoraan takaisin pedon kitaan.
Antautua tunteelle ja olla taas haavoittuvainen.
Laskin tähdet kattoni läpi,juoksin keuhkot hajalle.
Silloin tunsi olevansa elossa.
Unissani minä uin mustissa vesissä ja sinä hymyilet aina vain enemmän.
Pakenen nälkäeuforiaan,ähkytajuttomuuteen,humalan iloisuuteen,kännisammumiseen,nikotiinipyörrytykseen,päättymättömälle pururadalle ja tyhjiin ihmissuhteisiin.Ja mulla on kiire,mä tahdon aina vain lisää.Mä haluan kiihkeästi pois,mutta mistä pois? Itsestäni? Minne?
